Uutisia 10 syyskuun, 2020

Matti Timonen liittyy joukkoomme vahvistamaan B2B-myyntiä

Meillä on ilo ilmoittaa viimeisimmästä vahvistuksestamme Suomen tiimissä. Vankan kokemuksen kiinteistö- ja rakennussektorin ohjelmistoliiketoiminnasta omaava Matti Timonen on aloittanut Egainilla avainasiakkuuspäällikkönä toimistollamme Espoossa.

Matti vastaa sekä nykyisten että uusien asiakkaiden yhteistyön kehittämisestä ja kasvattamisesta yhdessä muun Egainin Suomen organisaation kanssa. Hän auttaa kiinteistönomistajia menestymään energia- ja ilmastotyössä.

”Egainilla on laaja asiakaskunta ja vahva jalansija Suomen markkinoilla. Tuntuu hyvältä liittyä porukkaan, joka on osoittanut vastaavansa korkeita odotuksia energiaoptimoinnin ja ilmastotyön saralla. Näyttöjä tästä on kertynyt pidemmältä ajalta, sillä hallinnoimme yli 5 000 rakennusta alkaen jo vuodesta 2003, mikä antaa meille selkeän edun ja vahvan luottamuksen tuotteeseemme. Tuotteemme on arvokas sekä itsellemme ja asiakkaillemme että ilmastolle. Asiakkaamme voivat tuntea olonsa turvalliseksi luotettavassa palvelussa”, Matti sanoo.

”Me kasvavassa Suomen tiimissä työskentelemme ahkerasti vastataksemme sekä nykyisten että uusien asiakkaiden odotuksiin. Matti on tärkeä pala tuossa palapelissä, ja olemme erittäin iloisia saadessamme hänet mukaan porukkaan”, sanoo Joacim Hindersson, Suomen liiketoimintajohtaja.

Jaa:

Kyllä, haluan demon!

Mahtavaa, että olet kiinnostunut varaamaan ilmaisen esittelyn yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Täytä lomake ja otamme sinuun yhteyttä pian.

Kyllä, haluan demon!

Mahtavaa, että olet kiinnostunut varaamaan ilmaisen esittelyn yhdessä asiantuntijoidemme kanssa. Täytä lomake ja otamme sinuun yhteyttä pian.

Ota meihin yhteyttä

Kiinnostaako Egain ja ratkaisumme? Otamme mielellämme vastauksen kysymyksiisi ja ehkä yllättää sinut hieman.

Egain Finland Oy
Innopoli 2
Tekniikantie 14
02150 Espoo
Suomi

+358 (0) 20 786 1530
info.fi@egain.io

fi.support@egain.freshdesk.com